Lyon-Goa-Havaiji

64.90

  • Kos-Hongkong-Sapporo
     3 out of 5

    Keskinkertainen, silti hintansa arvoinenPossu-souvlaki oli maultaan hyvä, mutta liha oli sitkeää ja kastiketta liian vähän riisin ja lihan määrään nähden. Wokatut nuudelit olivat maukkaita, mutta erityisesti tämän annoksen kohdalla, lihaproteiinin puuttuessa, samalla hinnalla tai edullisemmin olisi saanut itse tehtyä vastaavan helpostikin. Innostavin makuyhdistemä oli misolohi, bataattisose ja pähkinä-valkosipulidippi. Tätä varmasti yritän joskus kotikeittiössäkin. Kaiken kaikkiaan annokset olivat sellaisia, että niillä itsensä hyvin ravitsee etätyökonttorilla, työpaikkaruokalan puuttuessa. Suolaa on omaan makuuni niukasti, mutta sitähän on helppo lisätä. Mikäli ruoan valmistuksessa kiinnitettäisiin hieman enemmän huomiota toteutukseen, esimerkiksi lihan kypsyttämiseen mureaksi, antaisin ehkä yhden tähden lisää. Mutta siis kaiken kaikkiaan oikein kelpo ruoka ja palvelu etenkin, kun taksi tuo lounaat kotiovelle.

    Was this review helpful to you?

  • Bangkok-Baja California-Ateena yhdelle
     5 out of 5

    Hyviä olivat kaikki.

    Was this review helpful to you?

  • Kapkaupunki-Mumbai-Meksiko
     5 out of 5

    Kierrokseni alkoi Mumbaista ja jatkui Kapkaupungin kautta Meksikoon.Aivan mahtava Mumbai. Kapkaupungin piripiri ja murea kana myös herkullista. Isännän herkku oli Meksiko.

    Was this review helpful to you?

  • Kioto-Hua Hin-Palermo yhdelle
     5 out of 5

    Tosi hyvää taas kerran. Ja mukavat ja ystävälliset lähetit.

    Was this review helpful to you?

  • Honolulu-Kreeta-Málaga
     5 out of 5

    Honolulu-Kreeta-MalagaJälleen erittäin hyvää. Honolulun lohi oli todella maukasta ja Malagan kana-annosta olisi voinut syödä enemmänkin. Ja kiitos myös todella mukavista ruoan tuojista.

    Marja

    Was this review helpful to you?

  • Lyon-Goa-Havaiji

    64.90

    Aloitamme matkan kulinarian kehdosta Lyonista, jossa nautimme klassista Lyonin kanaa. Ranskalaista bistroruokaa parhaimmillaan.

    Kulinarian kehdosta suuntaamme Goalle. Eksoottinen Goa on Intian helmi. Garam masala maustettu kala maistuu linssisalaatissa taivaalliselta. Viimeinen etappimme on Havaijilla, jossa paikalliseen tapaan laitetaan lei kaulaan ja nautitaan supermehevää kalua-possua papuriisin kera.

    Paketti sisältää seuraavat pääruokakokoiset ateriat:

    HUOM. Allergiamerkintämme ovat muuttuneet. Merkintä ilmoittaa annoksen sisältämät yleisimmät allergeenit ja onko ateria vegetaarinen tai vegaaninen. Katso tarkemmin Allergiat välilehdeltä.

    * 2 x Lyon: Lyonin kanaa, rosmariinivoissa paahdettua perunaa ja porkkanaa (M, L, Su)

    * 2 x Goa: Kala-linssisalaatti – Garam masala-paahdettua lohta, punaisia linssejä, mangoa, mausteista paahdettua kukka- ja parsakaalia, lime-jogurttia (K, M, L)

    * 2 x Havaiji: Kalua possu ja papuriisi (SP, Po)

    Toimitus lauantaina 1.8. klo 9-13.30.

    Ateriapaketit toimitetaan lämmitysvalmiina. Ateriat on pakattu erillisiin astioihin, joten voitte nauttia eri ruokia samalla aterialla. Valmistamme kaikki ruoat käsityönä, ilman lisäaineita. Ruoat säilyvät jääkaapissa kaksi vuorokautta toimituksesta.

     

    Varasto loppu

    Toimitus
    Makumatka.fi Ateriapaketin hintaan sisältyy kotiintoimitus pk-seudulla (Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa). Toimitamme tilaamasi Ateriapaketin tuotteen toimituspäivänä klo 9-13. Lähetämme viimeistään toimituspäivän aamuna tarkemman toimitusajan tekstiviestillä. Käytämme ruokiemme toimituksessa pk-seudun taksiyrittäjiä ja tuemme näin pienyrittäjiä. Ateriapaketit toimitetaan kylmyyden säilyttävässä styrox astiassa kylmäketjun varmistamiseksi. Noudatamme erityistä tarkkuutta hygieniaan myös toimituksessa. Hygieniasyistä toimitusta ei kuitata ovella. Toimituksen viivästyessä muista syistä Makumatka.fi tai kolmas osapuoli pyrkii olemaan yhteydessä asiakkaaseen sopiakseen uudesta toimitusajasta. Tämä ei kuitenkaan johda korvausvelvoitteeseen Makumatka.fi puolelta, mikäli viivästys on alle 24 tuntia.
    Allergiat ja Hygienia
    Noudatamme Aluevalvontaviraston Omavalvontaohjeita yksityiskohtaisesti ja tämän lisäksi olemme nostaneet valmistuskeittiömme hygieniaohjeita. Kaikki työntekijät mittaavat kuumeen töihin tullessa. Pienimmätkin flunssantapaiset oireet estävät töihin tulon. Kaikki annokset valmistetaan päivittäin tuoreista raaka-aineista noudattaen tarkkaa omavalvonta ohjelmaa. Raaka-aineita käsittelemme hygienisesti hansikkain. Merkintä ilmoittaa annoksen sisältämät yleisimmät allergeenit ja ja onko annos vegetaarinen tai vegaaninen: Gluteiinia = G, Kananmunaa = Km, Seesamin siemeniä = SS, Pähkinöitä = P, Maapähkinöitä = Mp, Äyriäisiä = Ä, Simpukoita = Si, Soijapapua = Sp, Sulfiitteja = Su, Selleriä = Se, Kalaa = K, Maito proteiinia = M, Laktoosia = L , Sinappia = S, Lupiinia= Lu, Porsaan lihaa = Po, Vegaaninen= Ve, Vegetaarinen = V(huom. Osa annoksista sisältää siemeniä)
  • Kos-Hongkong-Sapporo
     3 out of 5

    Keskinkertainen, silti hintansa arvoinenPossu-souvlaki oli maultaan hyvä, mutta liha oli sitkeää ja kastiketta liian vähän riisin ja lihan määrään nähden. Wokatut nuudelit olivat maukkaita, mutta erityisesti tämän annoksen kohdalla, lihaproteiinin puuttuessa, samalla hinnalla tai edullisemmin olisi saanut itse tehtyä vastaavan helpostikin. Innostavin makuyhdistemä oli misolohi, bataattisose ja pähkinä-valkosipulidippi. Tätä varmasti yritän joskus kotikeittiössäkin. Kaiken kaikkiaan annokset olivat sellaisia, että niillä itsensä hyvin ravitsee etätyökonttorilla, työpaikkaruokalan puuttuessa. Suolaa on omaan makuuni niukasti, mutta sitähän on helppo lisätä. Mikäli ruoan valmistuksessa kiinnitettäisiin hieman enemmän huomiota toteutukseen, esimerkiksi lihan kypsyttämiseen mureaksi, antaisin ehkä yhden tähden lisää. Mutta siis kaiken kaikkiaan oikein kelpo ruoka ja palvelu etenkin, kun taksi tuo lounaat kotiovelle.

    Was this review helpful to you?

  • Bangkok-Baja California-Ateena yhdelle
     5 out of 5

    Hyviä olivat kaikki.

    Was this review helpful to you?

  • Kapkaupunki-Mumbai-Meksiko
     5 out of 5

    Kierrokseni alkoi Mumbaista ja jatkui Kapkaupungin kautta Meksikoon.Aivan mahtava Mumbai. Kapkaupungin piripiri ja murea kana myös herkullista. Isännän herkku oli Meksiko.

    Was this review helpful to you?

  • Kioto-Hua Hin-Palermo yhdelle
     5 out of 5

    Tosi hyvää taas kerran. Ja mukavat ja ystävälliset lähetit.

    Was this review helpful to you?

  • Honolulu-Kreeta-Málaga
     5 out of 5

    Honolulu-Kreeta-MalagaJälleen erittäin hyvää. Honolulun lohi oli todella maukasta ja Malagan kana-annosta olisi voinut syödä enemmänkin. Ja kiitos myös todella mukavista ruoan tuojista.

    Marja

    Was this review helpful to you?

  • Reviews (0)

    Customer reviews

    Reviews

    There are no reviews yet.

    Be the first to review “Lyon-Goa-Havaiji”